Olen Merja-Liisa Vasarainen, aktiivinen vantaalainen vuodesta 1974.
Kuntavaaliteemojani ovat mm kaavoitustilanteen parantaminen myös Vantaan vanhoissa kaupunginosissa, jotka sijaitsevat hyvien liikenneyhteyksien varrella jo nyt. Suhtaudun ratikkaan hyvin nihkeästi, sen kalleuden ja tarpeettomuuden vuoksi. Se voidaan korvata parantamalla ja sujuvoittamalla bussiliikennettä ympäristöystävälliseen suuntaan Hakunilan suunnasta Tikkurilaan, meillä on jo kehärata Tikkurilasta lentoasemalle.
Vantaa vanhenee myös kuten koko Suomi, joten vanhusten hyvä hoito ja heidän mahdollisuutensa osallistua myös tasa-arvoisesti harrastuksiin ja muuhun kaupungin toimintaan on myös tärkeää minulle.
Tietysti se, että nuorten tilanne huolestuttaa ja haluaisin vaikuttaa siihen, että he eivät syrjäytyisi, vaan löytäisivät oman paikkansa yhteiskunnassa.
Liikkuminen myös omalla autolla tulee sujua ja parkkipaikkoja tarvitaan autoille niin keskusta-alueilla kuin muuallakin, oli autojen käyttövoima mikä tahansa.
Tässä muutamia tärkeitä asioita minulle kuntapolitiikassa. Vapaa-aikanani harrastan ehkä eniten mökkeilyä ja lukemista, kävelyä ja neulomista. Miehelläni ja minulla on yksi aikuinen lapsi ja kaksi ihanaa lastenlasta.