Vantaan Kokoomus

Norres Lasse

Lasse Norres

Yrittäjä, kaupunginvaltuutettu

Nikinmäki, Korso

Olen Lasse Norres, kuntavaaliehdokas, ja viihde- ja viestintä- sekä musiikkialan yrittäjä Nikinmäestä, Vantaalta. Olen syntynyt vuonna 1952 Helsingissä, jossa kävin kouluni, opiskelin ja valtaosan elämääni asuin.

Kesällä 2006 muutimme perheeni kanssa Vantaalle. Perheeseeni kuuluvat vaimoni Sari sekä 17-vuotias tyttäreni Anni ja 21-vuotias poikani Nikolas.
Olen toiminut Vantaan kaupunginvaltuutettuna ja Vantaan vapaa-ajan lautakunnan varapuheenjohtajana vuodesta 2009 ja Vantaan Yrittäjät ry:n hallituksen jäsenenä vuodesta 2010.

Työskentelen yrittäjänä Entertainment Capital Finland Oy –nimisessä yrityksessä. Yritykseni toimenkuvaan ovat viime vuosina kuuluneet erityisesti erilaisten musiikkitapahtumien, konserttien, kiertueitten ja festivaalien tiedotus- ja viestintätehtävät, artistikonsultointi sekä moottoriurheiluun liittyvä tiedottaminen.
Aloitin pitkän urani musiikki- ja viihdealalla jo 1960-luvun lopulla, jolloin tein mm. Stump-lehteen ja Suosikkiin lähinnä rock- ja pop-musiikkia käsitteleviä juttuja. 1970-luvun puolivälissä aloitin päivätyöt Suomen merkittävimmän musiikkialan yrityksen, Oy Fazer Musiikki Ab:n palveluksessa, jossa työskentelin pariinkin eri otteeseen eri osastoilla tiedotus-, viestintä- ja PR-päällikön tehtävissä (1976 – 1985 ja 1992 – 1998).

Vuonna 1985 perustin oman Riopop Oy Ltd. –nimisen manageri-, viestintä- ja PR-toimiston. Samaan aikaan toimin Bang Trax Oy Ltd. -levy-yhtiön toimitusjohtajana sekä mm. Dingo-yhtyeen managerina.

Olen myös ahkeroinut ohjelmatoimisto Dex Viihde Oy:n, ohjelmatoimisto Melodia Oy:n ja konserniyhtiö Entertainment Capital Finland Oy:n johtoryhmän jäsenenä. Yritysten toiminta perustui artisti- ja ohjelmamyyntiin sekä tapahtuma- ja juhlajärjestelyihin.

 

Kuntavaaliehdokas Lasse Norres

Kuntavaalit 2021 - Muut ehdokkaat

    Suodata suuralueen mukaan
  • Kaikki
  • Aviapolis
  • Tikkurila
  • Hakunila
  • Kivistö
  • Koivukylä
  • Korso
  • Myyrmäki