Olen Jukka Nevala, kuntavaaliehdokas ja pitkän linjan vantaalainen. Käynyt kouluni, lapseni samoin, ja nähnyt kuinka maalaiskunnasta on tullut kaupunki. Pidän kotikaupungistani ja olen iloinen, että olen saanut tehdä myös työtäni Vantaalla vuosikymmenten ajan.
Olen kuunnellut kaupunkilaistemme iloja ja huolia pappina ja kirkkoherrana eri puolilla Vantaata. Olen kuullut vantaalaisten toiveita ympäristömme luonnon säilymisestä myös rakentamisen ja asuinalueiden kehittämisen keskellä. Usein olen jäänyt miettimään kuullaanko meitä asukkaita riittävästi kaupungin päätöksenteossa. Minusta ei. Siksi haluan uutta otetta ja muutosta nykymenoon.
Vaaliteemani
Minulle sydämen asioita ovat asukasviihtyvyyden lisääminen, jokaisen tulee kokea ympäristönsä turvalliseksi, kestävä kehitys vakavasti otettuna merkitsee ilmastonmuutoksen torjuntaa. Tärkeää on myös kaupungin lähipalveluiden säilyttäminen sekä hyvä taloudenhoito. Haluan tehdä työtä, jotta seniorit, yksinäiset ja syrjäytyneet eivät unohdu palveluja kehitettäessä. Lähikoulut ja oikein kohdennettu perheiden tukeminen ovat osa kaupunkimme vetovoimaa kun haluamme uusia veronmaksajia Vantaalle. Vaikka isoisäni oli Helsingissä raitiovaununkuljettaja en kannata nykyisessä taloustilanteessa raitiotien perustamista Itä-Vantaalle. Nekin varat voitaisiin kohdentaa koululaisten hyväksi ja kotihoidon mahdollisuuksien parantamiseksi. Uudet puistot sekä kävely ja pyörätiet odottavat perustamistaan kotikaupunkimme kulttuurimaisemaan. Vantaata on kehitettävä tasapuolisesti unohtamatta läntistä osaa kaupungistamme.
Työssäni olen oppinut pitämään rohkeasti esillä yhdessä tekemistä ja vastuuta vaikeiden aikojen keskellä. Nyt tarvitaan uutta otetta ja tekoja ihmisten kuulemiseen-oikealla sydämellisyydellä, perinteitä kunnioittaen.
Kuntavaaliehdokas Jukka Nevala