Kansanedustaja. Olen Kokoomuksen toisen kauden kansanedustaja Uudeltamaalta. Tällä vaalikaudella olen työskennellyt eduskunnassa valtiovarainvaliokunnan jäsenenä ja sen verojaostossa sekä sivistys- ja tiedejaostossa. Toimin myös ympäristö- ja sivistysvaliokunnan varajäsenenä. Politiikkani perustana on taloudellisesti, ekologisesti ja sosiaalisesti kestävä Suomi.
Ekonomi. Koulutukseltani olen kauppatieteiden maisteri, ja tällä vaalikaudella olen päässyt eduskunnassa koulutustani vastaavaan tehtävään valtiovarainvaliokunnan jäsenenä. Seuraavalla vaalikaudella talouden osaamista tarvitaan, sillä valtion velkaantumisen taittaminen ja hyvinvointiyhteiskunnan pelastaminen on tärkein ja samalla vaativin tavoite. Se tehdään työn ja yrittäjyyden edellytyksiä vahvistamalla, panostamalla osaamiseen sekä priorisoimalla menoja.
Kaupunginhallituksen puheenjohtaja. Kansanedustajan työn lisäksi toimin Vantaan kaupunginhallituksen puheenjohtajana ja Vantaa-Kerava hyvinvointialueen aluevaltuutettuna. Olemme Vantaalla vähentäneet velkaantumista yli 300 miljoonalla eurolla muutamassa vuodessa – ja samalla huolehtineet palveluiden laadusta ja investoinneista kasvuun. Kun on yhteistä tahtoa, löytyy tie.
Urheiluvaikuttaja. Ennen kansanedustajaksi valitsemista toimin Suomen purjehdusjoukkueen päävalmentajana. Jo urheilu-urani aikana toimin urheilun eri luottamustehtävissä ja nykyään toimin Suomen Olympiakomitean varapuheenjohtajana ja Valtion liikuntaneuvostossa. Liikunta ja urheilu luovat hyvinvointia, työtä ja yhteisöllisyyttä. Harrastaminen on jokaisen lapsen oikeus. Huippu-urheilu innostaa ja yhdistää suomalaisia. Panostetaan näihin!
Äiti. Asun perheeni kanssa Vantaan Kuninkaanmäessä. Saan voimani arkeen luonnosta, perheen ja ystävien kanssa vietetystä yhteisestä ajasta sekä liikunnasta ja ulkoilusta. Haluan, että lapsemme saavat aikuisenakin pulahtaa Itämereen uimaan, poimia sieniä lähimetsästä ja hiihtää aurinkoisilla keväthangilla. Ympäristöstä ja toisistamme huolehtiminen on meidän kaikkien yhteinen velvollisuus.
Kansanedustaja. Ekonomi. Kaupunginhallituksen puheenjohtaja. Urheiluvaikuttaja. Äiti.