Vantaan Kokoomus

Lappalainen Henry

Henry Lappalainen

Työpäällikkö, yrittäjä

Pakkala, Aviapolis

Olen 6-vuotias Vantaalainen, 32v, syntyjäni Pohjois-Pohjanmaalta. Asun kerrostalossa puolisoni kanssa. Ajan autolla ja syön uusia perunoita. Rakastan onkia soutuveneestä ja vaeltaa Suomen luonnossa.

Vantaasta on tullut minulle koti ja tätä kaupunkia haluan olla kehittämässä. Tästä syystä lähdin politiikkaan, halusta tehdä Vantaasta loistava kaupunki meille kaikille tulevillekin vuosille.

Hyvinvointi lähtee tietysti ihmisistä, perheistä, elämän tasapainosta, mutta myös työstä. Ilman työtä ei ole hyvinvoivaa yhteiskuntaa, joka pystyy auttamaan apua tarvitsevaa.

Yrittäjänä tiedän mitä yritykset tarvitsevat ja kuinka tehdään Vantaasta yritysmyönteisempi kaupunki. Yritykset tuovat työpaikkoja ja verotuloja, joilla mahdollistetaan julkiset palvelut ja yhteisen asuinympäristön kehittäminen, koko yhteinen hyvinvointi!

Muita asioita, joiden eteen tulen tekemään lujasti töitä ovat järkevän hintaisen asumisen lisääminen, pientalorakentamisen mahdollisuuksien kasvattaminen, kaupungin talouden vastuullisuudesta huolehtiminen sekä nuorten tukeminen työelämään pääsemiseksi.

Kun minulla on päämäärä, en säästele itseäni siihen pääsemiseksi.
” Jos jotaki teet, ni tee kunnolla! ”

Kuntavaalit 2021 - Muut ehdokkaat

    Suodata suuralueen mukaan
  • Kaikki
  • Aviapolis
  • Tikkurila
  • Hakunila
  • Kivistö
  • Koivukylä
  • Korso
  • Myyrmäki