Olen Marjo Koistinen, Kokoomuksen kuntavaaliehdokas Vantaalta. Olen taloushallinnon lehtori ja kauppatieteiden maisteri. Harrastan suunnistusta ja rakastan luontoa ja metsää. Opetus, koulutus, luonto ja liikunta ovat lähellä sydäntäni.
Laadukkaat palvelut ja kohtuullinen veroprosentti voidaan yhdistää, kun kaupunki menestyy. Silloin resurssit riittävät. Verotuloja kasvattaa parhaiten korkea työllisyys. Tavoitteena on, että mahdollisimman moni vantaalainen saa työpaikan.
Vantaalaisilla on oikeus hyviin ja tehokkaasti tuotettuihin palveluihin. Tarvitaan talousjärkeä, toiminnan tehostamista ja palvelutuotannon kilpailuttamista. Kokoomus ei kannata veronkorotuksia. Veronkorotukset ovat leikkauksia vantaalaisten taloudesta. Työpaikkojen luomiseen tarvitaan ostovoimaa, ja perheiltä verotettu euro on aina pois vanhempien lompakosta. Verotuloja kasvattaa työllisyyden parantaminen. Se ei onnistu työn verotusta kiristämällä, vaan Vantaan vetovoimaa ja elinkeinopolitiikkaa kehittämällä.
Kokoomus tahtoo luoda valtuustokauden kestävän kasvuohjelman yhdessä muiden puolueiden kanssa. Vaikka taloustilanne on hankala, kaikesta ei voi vain leikata. Täytyy myös investoida sellaiseen kasvuun, joka
tuottaa lisää verotuloja, työpaikkoja ja taloudellista toimeliaisuutta.
Vetovoimainen kaupunki houkuttelee työllistäviä yrityksiä ja osaavaa työvoimaa. Tämä tuottaa työpaikkoja, työllisyyttä ja verotuloja. Lyhyesti sanottuna niitä resursseja, joita tarvitsemme Vantaan palvelujen ja vetovoiman kehittämiseen. Kun Vantaalla on riittävästi työllistäviä yrityksiä ja osaavaa työvoimaa, saadaan korkea työllisyys ja riittävästi verotuloja. Tämä mahdollistaa hyvät palvelut kaikille, jotka niitä tarvitsevat sekä viihtyisän ja vetovoimaisen kaupungin kehittämisen.
Kuntavaaliehdokas Marjo Koistinen