Vantaan Kokoomus

Keskitalo Satu

Satu Keskitalo

Hoitopalveluyrittäjä

Päiväkumpu, Koivukylä

Olen toiminut sosiaali- ja terveysalalla yli 30 vuotta, joista yrittäjänä olen ollut alalla noin 20 vuotta. Sen ohella olen kasvattanut kaksi lasta, jotka ovat jo aikuisia. Kaksi vuotta sitten minusta tuli myös mummi. Nykyään asun Vantaan päiväkummussa aviomieheni kanssa.

Olen kouluttautunut lähihoitaja ja seksuaalineuvoja, mutta eniten oppia olen saanut pitkästä urastani sosiaali- ja terveysalalla. Olen työskennellyt laajalti vanhusten, vammaisten ja kehitysvammaisten kanssa. Myös kriisipalvelut ja lapsiperheiden kanssa työskentely ovat tulleet tutuksi. Työni on tapahtunut aina lähikontaktissa asiakkaan kanssa ja toteutettu asiakkaan kotona.

Työssä kokemani Sote palveluiden ongelmat saivat minut lähtemään ehdokkaaksi. Olen huomannut, että avun, tuen ja neuvojen hakemien on tehty niin hankalaksi, että monen apua tarvitsevan avun saanti tyssää jo alku metreille. Koen olevani oikea henkilö edistämään ja viemään sosiaali- ja terveyden huoltoa kohti oikeudenmukaisempaa ja tasa-arvoisempaa tulevaisuutta. <3

Aluevaalit22 - Muut ehdokkaat

    Suodata suuralueen mukaan
  • Kaikki
  • Aviapolis
  • Tikkurila
  • Hakunila
  • Kivistö
  • Koivukylä
  • Korso
  • Myyrmäki