Olen toisen kauden kaupunginvaltuutettu ja toimin johtavassa asiantuntija-asemassa suuressa kansainvälisessä yrityksessä. Olen jo pitkään käyttänyt vapaa-aikaani sekä osaamistani yhteisten asioiden puolesta, ja olen valmis tekemään niin myös hyvinvointialueella. Edessämme on ainutlaatuinen tilaisuus uudistaa asukkaiden elintärkeitä palveluita, eikä sitä tilaisuutta kannata jättää käyttämättä.