Vantaan Kokoomus

Josefsson Helen

Helen Josefsson

FM, Eduskunta-avustaja

Havukoski, Koivukylä

0503459880

Työskentelen kansanedustaja Antti Häkkäsen eduskunta-avustajana. Olen äiti, tytär, sisko, vaimo, maisteri (FM, genetiikka) ja järjestöaktiivi, joka rakastaa pakohuonepelejä. Varavaltuutettu. MLL Korso-Koivukylän puheenjohtaja.

Lupaan sen, että valtuutettuna ajattelen järjellä, enkä leiki tietäväni kaikesta kaikkea. Otan selvää hankalista asioista ja perustelen vaikeatkin päätökset, joita on varmasti edessä. Uskallan myös olla eri mieltä.

Mielipiteitä on osattava tarvittaessa myös muuttaa: Jos toisen argumentti on parempi kuin omani, pohdin kantaani uudelleen. Pelkän periaatteen vuoksi en halua eikä kannata olla väärässä. Tätä toivon muiltakin valtuutetuilta. Kuntalaisten etu on mentävä ideologioiden edelle.

Muutama toive ja ajatus vantaalaisten arjesta.

Haluaisin:
– uskaltaa päästää 7-vuotiaan lapseni lähikouluun ilman, että pitäisi pohtia itsepuolustuskurssin tarvetta.
– että hoitoon ja lääkäriin pääsee ajoissa.
– että Vantaalla uskaltaa ikääntyä.
– että Vantaa houkuttelee yrittäjiä.
– kuntaveroa ei ainakaan koroteta.
– yhdistyksillä on nykyistä enemmän mahdollisuuksia.

Näiden kuuden asian takana on valtava lista yksityiskohtia lähtien päivähoidon ja lastensuojelun toimivuudesta vanhuspalveluihin asti. Mitä voisi tehdä aiempaa paremmin ja kustannustehokkaammin? Sitä on mietittävä jatkuvasti.

Politiikka on minulle rakas työ ja harrastus. Minulla on myös hyvät verkostot ja ymmärrän vaikuttamistyön mahdollisuudet.

Ymmärrän myös sen, että ihminen on muutakin kuin vain numeroita budjettipaperilla.

Kuntavaalit 2021 - Muut ehdokkaat

    Suodata suuralueen mukaan
  • Kaikki
  • Aviapolis
  • Tikkurila
  • Hakunila
  • Kivistö
  • Koivukylä
  • Korso
  • Myyrmäki