Olen Oskari Iivarinen, länsivantaalainen kuntavaaliehdokas liikennealalla toimiva DI. Kuntavaaleissa olen ehdolla, koska kannan huolta Vantaan elinvoimasta ja tulevaisuudesta. Tässä viisi teemaa, joita erityisesti haluan valtuustossa edistää:
- Järkevä taloudenpito. Vantaa on kovin velkainen, eikä koronakriisi ainakaan helpota tilannetta. Sekä nykyisten että tulevien vantaalaisten etu on, että velkaantumiskehitys taitetaan. Ajan kunnallisveron harmonisointia alaspäin Helsingin ja Espoon tasolle. Veronkorotukset ovat kansalaisten kukkaroihin kohdistuvia leikkauksia – jyrkkä ei niille! Veronalennuksia ei välttämättä tarvitse rahoittaa leikkaamalla palveluista, vaan tehostamalla toimintaa (automaation avulla) ja houkuttelemalla kaupunkiin lisää veronmaksajia, sekä yrityksiä että yksityishenkilöitä.
- Kaikkia Vantaan alueita, niin uusia kuin vanhoja, pitää kehittää tasapuolisesti. Tikkurilan kehitys ei saa tarkoittaa Länsi-Vantaan jättämistä paitsioon.
- Kannatan maksimaalista liikkumisen vapautta. Tämä koskee kaikkia kulkumuotoja. Autoilu, pyöräily ja joukkoliikenne eivät ole toisiaan poissulkevia tapoja liikkua. Niitä kaikkia tarvitaan, autoilun demonisointi pitää lopettaa. En kannata pieni- ja keskituloisiin rankasti kohdistuvia liikennemaksuja Vantaalle. En kannata myöskään ratikkahanketta ennen kuin sen vaikutukset veronmaksajille on todettu selkeästi plusmerkkisiksi.
- Laadukas koulutus on hyvinvointimme tae. Koulutuksen pitää olla tasalaatuista ja turvallista kaikkialla Vantaalla. Kiusaajat pitää laittaa kuriin vaikka tarvittaessa sijoittamalla heidät eri kouluihin. Kannatan luonnontieteellisen lisäopetuksen lisäämistä kouluissa – Suomi tarvitsee ratkaisukeskeistä nuorisoa huolehtimaan mm. ilmastonmuutoksen torjunnasta.
- Nopea lääkäriin pääsy on jokaisen oikeus. Ideologia ei saa estää yhteistyötä yksityisten palveluntarjoajien kanssa. Raha seuraa asiakasta – jos kaupunki ei pysty takaamaan riittävän nopeaa hoitoonpääsyä, asiakkaalle täytyy myöntää palveluseteli. Vaiva pitää myös hoitaa kerralla kuntoon, eikä jättää ihmistä limboon, missä häntä pompotellaan eri tahojen välillä.
Ajan myös tiukkoja toimia koronan torjunnassa!
Kuntavaaliehdokas Oskari Iivarinen