Vantaan Kokoomus

Ek Tomi

Tomi Ek

MBA, sarjayrittäjä

Vapaala, Myyrmäki

0505252225

Haluan päästä vaikuttamaan lapsiperheiden kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin, sekä vaikuttaa kaikkien lasten ja nuorten mahdollisuuteen harrastaa. Koulu hyvinvointi sekä koulukiusaaminen ovat minulle myös tärkeitä asioita. Lapsiperheiden yhteinen aika on tärkeää kiireisessä arjessa, haluan vaikuttaa siihen, että niukalla vapaa-ajalla voimme mahdollistaa hyviä fasiliteetteja harrastaa mahdollisimman halvalla yhdessä. Olen ollut kolme vuotta etelä-vantaan taitoluistelijat ry hallituksen puheenjohtajana. Uskon pystyväni antamaan tällä alueella paljon kokemuksistani sekä osaamisestani.

Yrittäjyys on minulle todella tärkeä asia myös. Olen entinen vanginvartija, parturi-kampaaja ja nykyisin MBA tutkinnon suorittanut sarjayrittäjä. Uskon että minulla on paljon näkemyksiä sekä aitoja kokemuksia ja osaamista joita voin tuoda kokemusasiantuntijana esille ja näin kehittää sekä tukea yrittäjyyttä ja työntekijää omassa hyvinvoinnissa sekä motivaatiossa@. Tietysti myös rohkaista niin nuoria kuin ketä tahansa työssään nyt, tai lähteä yrittäjän uralle.

Turvallisuus, tasa-arvot, rehellisyys, kunnioitus.

Turvallisuus. Kokemukseni virkamiehenä on opettanut ja avannut vuosia sitten kuinka paljon meidän tulee panostaa turvallisuuteen. Mielestäni ilman turvallisuutta monet, jopa kaikki yllämainitut arvot saattavat horjua voimakkaasti. Meidän tulee tuntea turvaa ja sen eteen tulee tehdä työtä paljon.

Tasa-arvot. Kaikkien tulee tuntea itsensä arvokkaiksi ja tasa-arvoisiksi juuri sellaisinaan kuin he ovat, niin perheinä kuin yksilöinä.

Rehellisyys. Kaikki pohja putoaa ilman rehellisyyttä. Keskustelen tästä mielellään mitään tähän kappaleeseen lisäämättä.

Kunnioitus. Jokaista ihmistä täytyy pystyä kunnioittamaan yksilönä. Ilman kunnioitusta lainsäädäntöä-, ihmisiä-, työnantajaa-, luontoa-, perhettä-, vanhempia,- ystäviä kohtaan uskallan väittää, että olemme menossa vahvasti väärään.

Kuntavaalit 2021 - Muut ehdokkaat

    Suodata suuralueen mukaan
  • Kaikki
  • Aviapolis
  • Tikkurila
  • Hakunila
  • Kivistö
  • Koivukylä
  • Korso
  • Myyrmäki