Vantaan Kokoomus

Aura Anssi

Anssi Aura

Yrittäjä, kaupunginvaltuutettu

Tammisto, Aviapolis

”Me emme olleet kannattamassa uutta hallintoa. Mutta kun päätökset on tehty, haluamme varmistaa laadukkaat palvelut Vantaa-Kerava alueen asukkaille. Ihmisten toimiva hoiva ja turva tarvitsee enemmän järkeä ja sydäntä kuin byrokratiaa. Tarvitaan maalaisjärkeä, siksi minä olen ehdolla!”Olen 38-vuotias yrittäjä ja kaupunginvaltuutettu – syntyperäinen vantaalainen. Viimeiset 9 vuotta kaupunginvaltuutettuna on opettanut ymmärtämään, että politiikassa tarvitaan kärsivällisyyttä, yhteistyökykyä yli puoluerajojen sekä hyviä vuorovaikutustaitoja. Toisin sanoen asiat eivät tapahdu hetkessä, politiikka on joukkuelaji enemmän kuin yksilölaji ja kuunteleminen on valttia. Toki politiikon tärkein ja vaikuttavin keino on puhua tärkeistä asioista ja tällä tavoin johtaa kuulijat tärkeiden asioiden äärelle. Koen, että minulla on nuo edellä vaadittavat ominaisuudet, joilla saan asioita edistettyä haluttuun suuntaan. Toivottavasti voin olla myös sinun valtuutettusi ja ajaa myös sinulle tärkeitä asioita eteenpäin Vantaalla.​Nykyiset luottamustoimeni:– Kaupunginvaltuutettu– Kaupunkiympäristölautakunnan puheenjohtaja– Maakuntahallituksen jäsen, Uudenmaan liitto– Kaupunkikuvaneuvottelukunnan jäsen

Aluevaalit22 - Muut ehdokkaat

    Suodata suuralueen mukaan
  • Kaikki
  • Aviapolis
  • Tikkurila
  • Hakunila
  • Kivistö
  • Koivukylä
  • Korso
  • Myyrmäki