Tiedote 31.5.2022
Julkaisuvapaa: Heti
Kokoomuksen aluevaltuutettu, ylikonstaapeli Mika Kasonen valittiin Keski-Uudenmaan ja Vantaa-Keravan hyvinvointialueiden yhteisen pelastuslautakunnan puheenjohtajaksi tiistai-iltana pidetyssä Vantaan ja Keravan aluevaltuuston kokouksessa. Lautakunnassa on jäseniä 15, joista kahdeksan on Vantaa-Keravan ja seitsemän Keski-Uudenmaan alueelta.
– Tehtävä on haastava ja mielenkiintoinen. Pelastuslaitos ja lautakunta ovat Suomen ainoat, jotka ovat kahden hyvinvointialueen yhteiset”, Kasonen sanoo.
Kasonen on tyytyväinen, ettei toimintoja lähdetty pilkkomaan, sillä tämä olisi lisännyt merkittävästi myös hallinto- ja tukipalveluiden tarvetta.
– Resurssien käyttö olisi heikentynyt ja kustannukset olisivat nousseet, joka olisi varmuudella näkynyt myös palvelutasossa.
Kasosen mukaan pelastuslautakunnan tehtävä on haasteellinen ja päätöksillä on suuri merkitys alueen asukkaiden arjen turvallisuuteen. Hänen mukaansa lautakunnan suurimpana edessä olevana haasteena on pelastustoimen rahoitus.
– Pelastuslaitosten resurssit, koulutus, suorituskyky sekä toimintavalmius pitää turvata. Pelastustoimen haasteena on riittävän rahoituksen saaminen, jolla varmistetaan hyvinvointialueen ihmisten turvallisuus, työntekijöiden hyvinvointi ja työssä jaksaminen.
Lisätietoja:
Mika Kasonen, puh. 050-511 4498 / email: mika.kasonen@vantaa.fi