Vantaan Kokoomus

Tiedotteet

Aluevaltuuston luottamushenkilöistä yksimielisyys – heitä esitetään tehtäviin

Aluevaltuuston luottamushenkilöistä yksimielisyys – heitä esitetään tehtäviin

Kokoomuksen Vantaa-Keravan aluevaltuustoryhmä hyväksyi sunnuntai-iltana piirijärjestö Uudenmaan Kokoomuksen tekemän luottamushenkilöpaikkaesityksen yksimielisesti. Viimeiset neuvottelut puolueiden kesken käytiin lauantaina hyvässä hengessä.

Esitystä piirijärjestölle valmistelemassa olivat aluevaltuustoryhmän puheenjohtajiston lisäksi myös piirihallituksen vantaalaiset ja keravalaiset edustajat Mika Kasonen ja Riikka Hjelt, sekä piirin toiminnanjohtaja Janne Pesonen.

Vaalivoittajana ja suurimpana ryhmänä kokoomus sai paikkajaossa muun muassa haluamansa aluehallituksen puheenjohtajuuden, viisi muuta hallituksen jäsentä, aluevaltuuston varapuheenjohtajuuden, pelastuslautakunnan puheenjohtajuuden, sekä jaostoista terveydenhuollon palveluiden jaoston sekä aikuissosiaalityön ja vammaispalveluiden jaoston puheenjohtajuudet.

Aluehallituksen puheenjohtajaksi esitetään hoitotyön opettajana työskentelevää TtM, sairaanhoitaja AMK Maarit Raja-Ahoa. Hallituksen muiksi jäseniksi esitetään sisätautien erikoislääkäri Jüri Linrosia, ekonomisti Sakari Rokkasta, apulaisylilääkäri Marja Ahavaa, lakimies Lauri Kairaa sekä terveyspalvelujohtaja Terhi Enjalaa.

Aluevaltuuston 1. varapuheenjohtajaksi esitys on sairaanhoitaja Paula Lehmuskallio.

Vantaa-Keravan ja Keski-Uusimaan hyvinvointialueiden yhteisen pelastuslautakunnan puheenjohtajaksi esitetään ylikonstaapeli Mika Kasosta.

Valmistellun luottamushenkilörakenteen mukaisesti jaostojen puheenjohtajien tulee olla myös aluehallituksen jäseniä ja varapuheenjohtajien vähintään aluehallituksen varajäseniä. Terveydenhuollon palveluiden jaoston puheenjohtajaksi esitetään aluehallituksen jäsenistä Sakari Rokkasta ja aikuissosiaalityön ja vammaispalveluiden jaoston puheenjohtajaksi Marja Ahavaa. Vanhusten palvelujen jaoston varapuheenjohtajaksi esitetään VTM Anitta Orpanaa.

Kokoomuksen ja RKP:n vaaliliiton myötä varmistetuksi tuli myös kansalliskielilautakunnan puheenjohtajuus. Puolueiden valtuustoryhmät jatkavat yhteistoimintaansa myös valtuustokauden aikana.

Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen valtuusto päättää luottamustehtävistä ensimmäisessä kokouksessaan 8.3.2022.

 

Kaikki luottamustehtäviin nimettäväksi esitettävät henkilöt:

Aluevaltuustovarsinainen
1. VPJPaula Lehmuskallio
Aluehallitusvarsinainenvara
PJMaarit Raja-ahoSirpa Peura
Jäsen, NMarja AhavaAnitta Orpana
Jäsen, NTerhi EnjalaMatilda Hoviniemi
Jäsen, MJuri LinrosHarri Koski
Jäsen, MSakari RokkanenOtso Kivimäki
Jäsen, MLauri KairaAnssi Aura
Edunvaltontajaostovarsinainenvara
PJMaarit Raja-ahoSirpa Peura
Jäsen, MLauri KairaAnssi Aura
Tarkastuslautakuntavarsinainenvara
Jäsen, NMarjo KoistinenIrina Alanne
Jäsen, MSami KanervaPekka Äikäs
Jäsen, MMarkku PyykköläJanne Koskinen
Jäsen, MRKP – Jan-Peter SjöroosRKP – Jan-Erik Eklöf
Kansalliskielilautakuntavarsinainenvara
PJRKP – Patrik KarlssonRKP – Thomas Elfgren
Jäsen, NRKP – Hanna Holmberg-SotoRKP – Frida Forsblom-Prittinen
Pelastustuslautakuntavarsinainenvara
PJ, MMika KasonenNiina Uskali
Jäsen, NSirpa PeuraTerhi Salminen
Jäsen, MAnssi AuraErkki Kauranen
Lähidemokratia ja osallisuus -lautakuntavarsinainenvara
Jäsen, NRoosa HaapalainenNoa Lindqvist
Jäsen, MAnssi EnnevaaraHanna-Maria Antikainen
Jäsen, NSusanna KaijuJari Ahokas
Jäsen, MManav PhullMerja-Liisa Vasarainen
Yksilöasioiden jaostovarsinainenvara
NMarja SuomelaSirpa Peura
MSamuli RuusuOssi Honkasalo
Perheiden palvelut- jaostovarsinainenvara
NHelen JosefssonTiia Karpin
NTaava LeppänenJanina Natri
MAntti SeppinenPasi Mustonen
Aikuissosiaalityö ja vammaisp. -jaostovarsinainenvara
PJMarja AhavaJouni Kangasniemi
MMatti LepistöPetri Kallionpää
MJukka NevalaSami Paakkinen
NRKP – Carola BäckströmRKP – Anna-Stina Suhonen-Malm
Terveydenhuollon palvelut -jaostovarsinainenvara
PJSakari RokkanenAltti Kuorikoski
NAnniina PylsySari Paukku-Sani
NSatu EkPia Vesterbacka
MOskari IivarinenMarkku Pulkkinen
Vanhusten palvelut -jaostovarsinainenvara
VPJ NAnitta OrpanaTerhi Salminen
NHeli HakalaNiina Uskali
MOtto AaltoMarkku Mård

 

Lisätietoja:

Lauri Kaira, aluevaltuustoryhmän puheenjohtaja

lauri.kaira@gramex.fi / 0400503554