Muistan lapsuudestani, kun TV-kanavia oli vain kaksi ja molemmilta tuli puoliyhdeksältä uutiset. Henkinen ilmapiiri painosti ihmisiä yhteen muottiin ja yksilöllisyydelle oli kovin vähän tilaa. Ruokaostoksilla ei olisi osannut unelmoidakaan nykyisten markettien tarjoamasta valikoimasta. Kyllähän silloinkin elettiin, mutta harva haluaisi enää niihin aikoihin takaisin. Valinnanvapaudesta on vaikea vapaaehtoisesti luopua.
Olemme kaikki erilaisia. Elämäntilanteemme, kokemuksemme ja mieltymyksemme ovat yksilöllisiä. Myös palveluntarpeemme ovat yksilöllisiä, eikä siksi ole järkeä tarjota kaikille yhtä ja samaa. Joskus riittää etävastaanotto, toisinaan tarvitaan erityislääkäriä, mutta tärkeintä on saada hoitoa silloin kun sitä tarvitsee. Yksi saattaa arvostaa laajoja aukioloaikoja, toinen sijaintia lähellä ja joku ehkä haluaa asioida ennestään tuttujen ihmisten kanssa.
Valinnanvapaus tarkoittaa juuri sitä, miltä se kuulostaakin: vapautta valita itse sen sijaan, että joku muu tekisi sen puolestamme. Se ei tarkoita nykyisten terveyskeskusten hävittämistä tai yksityistämistä – se tarkoittaa vaihtoehtojen tarjoamista. Asiakaslähtöisessä maailmassa kuunnellaan, mitä ihmiset haluavat ja millaisille palveluille on tarvetta. Kun asiakas äänestää jaloillaan, yhteiskunnan rahat käytetään tehokkaimmin juuri siihen mihin niitä tarvitaan.
Kokoomuksen työkalupakista löytyy keinoja: Annetaan ihmisille mahdollisuus vaikuttaa palveluihinsa muun muassa palveluseteleiden käyttöä laajentamalla. Kuunnellaan aidosti ikäihmisten omia toiveita ja tarjotaan monipuolisesti sekä laajempia että kevyempiä palveluja ihmisten todellisten tarpeiden mukaan. Hyödynnetään esimerkiksi vammaisten henkilöiden sekä ikäihmisten palveluissa ns. henkilökohtaista budjettia toimintakykyä edistävien ja arkea helpottavien palveluiden hankkimiseen. Varmistetaan vieraskielisille riittävä opastus sosiaali- ja terveyspalveluihin.
Me haluamme kehittää sosiaali- ja terveyspalveluita vastaamaan nykyajan vaatimuksia. Kaikki tarvitsevat näitä palveluita jossain vaiheessa elämäänsä, joskus enemmän ja joskus vähemmän. Sen ei pitäisi olla yhtään ihmeellisempää kuin ruokakaupassa asiointi.
Sami Kanerva
Tutustu kokoomuksen tavoitteisiin Vantaan ja Keravan hyvinvointialueella
Vantaalaiset aluevaaliehdokkaat:
- Kaikki
- Aviapolis
- Tikkurila
- Hakunila
- Kivistö
- Koivukylä
- Korso
- Myyrmäki