Tiedote 22.11.2021
Julkaisuvapaa: heti
Kaupunginvaltuutettu, ylikonstaapeli Mika Kasonen valittiin yksimielisesti Vantaan Kokoomuksen puheenjohtajaksi vuodelle 2022 maanantai-iltana pidetyssä syyskokouksessa.
– Kiitän luottamuksesta. Otan Vantaan Kokoomuksen puheenjohtajan paikan vastaan asian vaatimalla vakavuudella. On kunniatehtävä päästä johtamaan Vantaan suurinta puoluetta, Kasonen sanoo.
Kasonen on toisen kauden kaupunginvaltuutettu, valtuustoryhmän varapuheenjohtaja sekä kaupunginhallituksen jäsen. Hän työskentelee Helsingin poliisilaitoksen erityistoimintayksikössä. Hän on toiminut myös Itä-Vantaan Kokoomuksen puheenjohtajana.
Kasosen mukaan huomio on nyt käännettävä kohti aluevaaleja.
– Vantaan Kokoomuksen tavoitteena on aluevaalivoitto, yhdessä Keravan Kokoomuksen kanssa. Nyt tarvitaan tarkkaa taloudenhoitoa, jossa Kokoomus on alan asiantuntija.
– Aluevaalien lomassa on jo aloitettava valmistautuminen eduskuntavaaleihin, jossa Vantaan Kokoomuksella on hyvä mahdollisuus saada useampia kansanedustajia läpi.
Kasonen on huolissaan lasten- ja nuorten pahoinvoinnin lisääntymisestä. Hän korostaa arjen turvallisuutta, jonka parantamiseen voivat kaikki osallistua.
– Nuorten jengiytyminen on vakava ilmiö, johon tulisi puuttua nopeasti jo kuntatasolla. Arjen turvallisuudesta on pidettävä huolta.
– Pienillä asioilla on suuri merkitys. Yhteisöllisyys ja toisten huomioon ottaminen voisi olla taas muotia.
Lisätietoja:
Mika Kasonen / 050-5114498