Vantaan Kokoomus

Uutiset

Kokoomus Vantaan talousarviosovusta: ”Kuntaveron nostoaikeet torpattiin”

Vantaan kunnanvaltuuston kokous meneillään

Kaupunginhallitus on tiistaina 3.11. saanut sovittua ensi vuoden talousarvioesityksestä. Kaupunginhallituksen kokousta edelsi poliittisten ryhmien neuvottelut. Lopullisesti talousarvio hyväksytään kaupunginvaltuuston kokouksessa 16.11.

Kokoomuksen tärkeimmät tavoitteet menestyivät neuvotteluissa hyvin.

”Kuntaveroa ei nosteta, vaikka tätä väläyteltiin sekä vasemmistoliiton, vihreiden että perussuomalaisten riveistä. Myös vakituisen asuinrakennuksen kiinteistöveron korotuksesta luovutaan. Kiinteistöveron muutosten kokonaisvaikutukset ovat vantaalaisille pientaloasujille selvästi pienemmät kuin ensimmäisissä pöydälle tuoduissa vaihtoehdoissa”, sanoo kokoomuksen valtuustoryhmän puheenjohtaja ja kaupunginvaltuutettu Sakari Rokkanen.

Kokoomukselle oli tärkeää myös se, ettei ryhmäkokoja kasvatettu kouluissa ja päiväkodeissa eikä koulutuksen laatua heikennetty.

Budjettisopu sisältää reilun 40 miljoonan euron edestä talouden tasapainotustoimia. Kaupunginjohtajan esitystä muutettiin siten, että tasapainotustoimia siirrettiin vajaan kolmen miljoonan euron edestä tuleville vuosille. Ryhmät sitoutuivat samalla kaupungin talouden tasapainottamiseen vuoteen 2023 mennessä. Jotta tavoitteeseen päästään, tulevina vuosina tarvitaan lisää taloutta ja tuottavuutta parantavia rakenteellisia uudistuksia.

“Korona on iskenyt kovaa Vantaalle. Erityisesti lentokentän ympäristö palveluineen on kärsinyt. Työttömyytemme on kaksinkertaistunut vuoden takaisesta. Tästä syystä verotulomme ovat laskeneet ja kaupungin talous kiristynyt. Kokoomuksen aloitteesta työllisyyspalveluiden resursseja vahvistettiin neljällä lisähenkilöllä. Uskomme toimen maksavan itsensä takaisin myöhemmin parantuneena työllisyytenä. Nyt on tärkeä varmistaa, ettei kukaan koronan vuoksi irtisanottu tai lomautettu jää yksin ja vailla tukea”, toteaa kaupunginhallituksen puheenjohtaja Sari Multala (kok.).

Lisätiedot:
Sakari Rokkanen, p. 040 7625340
Sari Multala, p. 040 5317104