Ilta naposteltava Bruscetta
4 palaa maalaisleipää
0,5-0,7 dl Oliiviöljyä
Suolaa ja jauhettua mustapippuria
4 valkosipuli kynttä tai 1 pyöreä valkosipuli
4 kypsää tomaattia
1 sipuli
suolaa ja pippuria
2 rkl silputtua basilikaa
oliiviöljyä
Laita astiaan 0,5-0,7 oliiviöljyä, johon sekoitetaan mukaan murskattu valkosipuli. Anna maustua n. 1 tunti.
Laita tomaatit hetkeksi kiehuvaan veteen, jotta kuoren saa irrotettua. Paloittele tomaatit. Paloittele sipulit. Laitan kattilan pohjalle oliiviöljyä. Kuullota sipulit, jonka jälkeen laita tomaattikuutio sekaan. Sekoita. Mausta suolalla ja mustapippurilla sekä basilikalla.
Sivele leipien pintaan oliiviöljy-valkosipuliseosta. Laita leivät uuniin (250 astetta). Siksi aikaa, että niihin tulee rapea kuori. Uunista oton jälkeen ripottele suolaa niiden päälle, jonka jälkeen voit laittaa tomaattiseoksen leipien päälle.
Koristele leivät basilikan lehdillä ja nauti.