Jäsenhuone|Työhuone

 

Paulan pastavuoka

Joka todistetusti maistuu kaikille vauvasta vaariin.

Tämä kauniin värinen ruoka on helpoista helpoin, koska ainekset pääasiassa vain kootaan kerroksittain ja sujautetaan vuoka uuniin.

Ainekset:

tricolor-pastaa (myös penne sopii hyvin)
½ pkt pekonia
1 suuri sipuli
1 rasia broilerisuikaleita
1 prk tomaattimurskaa
1 prk ruokakermaa
juustoraastetta
 

Jos on isompi joukko syöjiä, määrää voi lisätä näiden ainesosien suhteessa.

Valmistus:

Keitä pasta ohjeen mukaan. Sitä saa olla aika reilusti.

Paista pekoni, lisää joukkoon ruskistumaan pilkottu sipuli ja broilerisuikaleet. Mausta currylla ja pippurilla. Tarkista myös suolan määrä. (Pekonissa on jonkin verran suolaa, samoin broilerisuikaleiden marinadissa, eli suolaa ei välttämättä tarvitse lisätä.)

Laita pasta voidellun vuoan pohjalle, se päälle broileri-sipuli-pekoniseos, sitten tomaattimurska. Tomaattimurskan voi lisätä sellaisenaan tai keittää sitä hiukan ja maustaa sitä valkosipulilla, suolalla ja ripauksella sokeria. Vettä voi myös lisätä hiukan.

Kaada päälle ruokakerma ja lisää vielä juustoraastetta. Laita vuoka uuniin 200 asteeseen n. 40 minuutiksi.

Sitten vain herkutellaan salaatin, hyvän leivän ja ennen kaikkea hyvän seuran kera!